Kempeleen Metsästys- ja kennelyhdistyksen perustava kokous pidettiin joulukuun 29. päivänä 1953. Nuorisoseurantalolla Kempeleessä. Yhdistysrekisteriin yhdistys merkittiin 29.4.1954, perustajajäseninä olivat: Ahti Toikkanen puh. joht., Väinö Siltavirta, Mauno Herranen, Seppo Anttila, Niilo Anttila sihteerinä, Janne Loukkola, Jorma Anttila, Kalle Korento, Väinö Vuoppola, Aaro Siltavirta ja Kalle Siltavirta.
Ensimmäisen toimintavuoden lopulla jäseniä oli 78 ja kymmenen vuotta myöhemmin 159. Nykyinen jäsenmäärä on jo yli 1 000.
Vuodesta 2011 lähtien puheenjohtajana on toiminut Janne Halunen ja sihteerinä Henri Kinnunen.
Seuralla on hallinnassaan 8484 ha vuokrattua metsästysmaata, vuokrasopimukset on uudistettu vuonna 2009. Seura on vuokrannut valtion maita Lumijoen kunnan Tammakankaan alueelta noin 1720 ha.
Nimensä mukaisesti yhdistys harjoittaa myös kenneltoimintaa, toiminta on kanavoitu tapahtuvaksi kenneljaoston kautta. Ampumajaoston puitteissa tapahtuva ampumatoiminta on vilkasta ja tuloksellista.
Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys omistaa ampumaradan vuokraamallaan alueella
Kempeleen Ketolanperällä. Radan rakennuslupa saatiin 21.5.-87, jonka jälkeen rakennustyö
aloitettiin, nykyisin radalla on skeet- ja trapradat, hirvirata, 100m kiväärirata sekä
50m pienoiskiväärirata.